Kasvatustavoitteet ja -periaatteet
Kasvatukseni tavoitteena on mahdollisimman terve, hyväluonteinen ja -rakenteinen, eli toisin sanoen mahdollisimman luonnollinen fretti. Kasvatan standardivärisiä (perusvärisiä) frettejä pääosin väreissä musta soopeli ja suklaa, mutta todennäköisesti meillä syntyy ajoittain myös albiinoita, pastelleja tai soopeleita pentuja. Omia kasvatustavoitteitani edistääkseni kasvatan vain lyhytkarvaisia frettejä. Käytän kasvatukseen frettejä ja hybrideitä (fretti x villihilleri), ja hilleriprosenteissa pyrin aina mahdollisimman matalaan prosenttimäärään.
Valitsen kasvatuseläimeni huolella, tarkasti ensin taustoihin tutustuen. Pidän myös kirjaa linjojeni terveydentilasta, ja kartoitan kasvatuseläinteni sukulaisten tilannetta vähintään vuosittain. Käytän kasvatukseen vain frettejä, joiden suvussa ei tiedettävästi esiinny riskivärejä, valkoisia kuvioita, muita erikoisvärejä, tai angoraa.
Jokainen uros-naaras -yhdistelmä on tarkoin harkittu, jotta pentueella olisi parhaat mahdollisuudet onnistua, ja ennen kasvatuskautta eläimille tehdään tarvittavat terveystutkimukset.
Pentuja käsitellään niiden syntymästä lähtien, kasvaessaan ne totuttelevat myös hoitotoimenpiteisiin ja arjen ääniin.
Pennut kasvavat käytönnössä täysin raakaruualla, joten uuden kodin olisi hyvä olla valmis jatkamaan raakaruokintaa pennun saavuttua taloon. Vuoden 2013 pentueemme saivat tarjolle myös nappulaa, mutta niiden jäädessä kuppiin olen päättänyt, että koska raakaruokinta on muutenkin fretille se terveellisempi vaihtoehto, en tarjoa pennuille nappulaa kuin satunnaisesti tai maistiaisina. Lihaa syötän pentuaikana mahdollisimman laajalla kirjolla, jotta raakaruokintaa olisi helppo jatkaa uudessa kodissa. Opastan tarvittaessa pennun ruokinnassa, ja jokainen omistaja saakin pentunsa mukana raakaruokintaoppaan, sekä listan pentuaikana syötetyistä ruuista.
Luonani pennut opettelevat käymään wc-laatikolla, ja puremista yritän karsia pois mahdollisimman paljon. Varsinainen koulutus kuitenkin tapahtuu vasta fretin ollessa uhmaiässä, eli oikeastaan pennun jo muutettua uuteen kotiin.
Koska fretti ei ole häkkieläin, kasvavat pennutkin meillä vapaana pentuaitauksessa, ja käyvät tutustumassa kasvettuaan myös muualla asunnossa. Tällä tavoin turvataan myös kehitystä ja kasvua, kun pennut pääsevät käyttämään lihaksiaan ja leikkimään tarpeeksi suuressa tilassa.
Pentu E-Pic'siltä?
Fretinpentujen luovutus tapahtuu aikaisintaan kahdeksan viikon iässä, mutta yleisesti luovutan pennut 9-10 viikon iässä, riippuen pentujen kehitystahdista. Pennut luovutetaan eläinlääkärin tarkastamina ja mikrosirutettuina, sekä Suomen Frettiliittoon rekisteröityinä. Pennun mukana tulee pieni pentupaketti, hoito-ohjeet, sukutaulu, rekisteritodistus, terveyspäiväkirja, hieman tuttua ruokaa, sekä tietenkin kasvattajan tuki läpi fretin elämän. Pennun hinta on 45o euroa, ja siihen sisältyy varausmaksu. Jokaisesta pennusta tehdään erillinen kauppasopimus, jossa sovitaan fretin tulevaisuudesta sekä kasvattajan ja omistajan velvoitteista.
Vaikka fretti onkin ihana lemmikki, se ei sovi lemmikiksi jokaiselle. Kasvattajana toivon, että ostajaehdokas harkitsee huolella ennen ostopäätöstä, onko fretti sopiva lemmikki juuri hänelle. Lisäksi ostajan tulee ottaa etukäteen selville asioita fretin hoidosta, sekä mahdollisista haittapuolista, jotta mahdollisimman monilta ikäviltä yllätyksiltä vältyttäisiin.